Jeps, taas pienen tauon jälkeen uutta osaa. Oon ollu täs pari kertaa kipeenä ja ollut koulukiireitä, joten sen takia on vähän viivästynyt tämän osan laitto, vaikka tämä on ollut koneellani jo ainakin viikon tai kaksi valmiina.

Varoitus: Osa sisältää kohtauksia, jotka voivat olla haitallisia herkimmille lukioille...

***

- - -

"Olet sinä kyllä suloinen",Laura leperteli Charlielle. Silti naista hieman vaivasi lapsensa ihonväri. Oliko tämä tosiaan sitä, mitä hän halusi? Halusiko hän tosiaan putkauttaa maailmaan puolialieneita?

Danielin kanssa moiset ajatukset jäivät syrjään. Hän rakasti miestään tämän ihonväristä välittämättä. Ehkä hän oppisi rakastamaan lapsiaan samalla tavalla, ilman sitä inhottavaa tunnetta?

"Olet ihana",Daniel huokaisi vaimonsa korvaan.
"Niin sinäkin, höpsö",Laura vastasi.

- - -

Lapset tunnetusti kasvavat nopeasti. Kaksoset täyttivät vuoden ja alkoivat innokkaasti tutkia ympäristöään. Chandler oli perinyt isoisänsä hiustenvärin.

Charlie oli perinyt äitinsä vaaleat hiukset.

Oli sanomattakin selvää, että Di'Ana rakasti pieniä lapsenlapsiaan. Kukapa olisikaan voinut olla rakastamatta näitä vesseleitä?

Daniel päätti aloittaa heti poikien pottatreenit.

Laura astui huoneeseen hieman vaisun oloisena.
"Daniel... tein juuri raskaustestin ja se näytti positiivista",Laura sanoi.
"Sehän on hieno uutinen!" Daniel sanoi ja ihmetteli Lauran synkkää olemusta. Eikö nainen halunnut lisää lapsia?

Daniel oli aikeissa kysyä Lauralta asiasta, mutta Di'Ana sattui juuri tulemaan pottailemaan Charlien kanssa.
"En kai keskeyttänyt mitään?" nainen kysyi. Nuoripari vastasi kieltävästi.

Vähän myöhemmin Laura istui Charlien kanssa kahden lastenhuoneen lattialla. Laura yritti opettaa Charlielle jotain helppoja sanoja, mutta ainakin toistaiseksi poika vain maisteli sormiaan ja katsoi äitiään ihmetellen.

- - -

Oliivista oli kasvanut iso kissa.

Lauran vatsa oli jo hyvissä mitoissa, mutta kyllä se vatsa tuosta vielä suurenee.

Perheeseen oli hankittu myös papukaija, Sirri.

Oliivi oli erittäin kiinnostunut Sirristä.

- - -

Laura oli aikeissa mennä alakertaan, kun hän yhtäkkiä pysähtyi. Häntä huimasi ja tajuissaan pysyminen vaati kaiken keskittymisen.

"Laura?" Wylie kutsui naista. Mies oli juuri vaihtanut työvaatteet iltavuoroa varten.
"Laura?" mies toisti, kun nainen ei vastannut. Wylietä hirvitti naisen tyhjä katse. Nyt ei ollut kaikki hyvin.

"Laura? Tiedätkö missä olet? Tiedätkö kuka olet?" Wylie kysyi. Laura vain mumisi jotain.
"Anteeksi, voisitko toistaa? En kuullut",mies pyysi.

"Laura... ja kotona",nainen toisti hieman kovemmalla äänellä. Ääni kuitenkin muistutti enemmän kuiskausta, kuin puhetta. Wylie katsoi naista vielä silmiin ja näki, kuinka silmät seisoivat tämän päässä.
"Oletko kunnossa?" mies kysyi.
"Ihan... vähän huimaa. Taidan mennä lepäämään",Laura vastasi. Wylie nyökkäsi ja saattoi naisen makuuhuoneeseen.

Laura ei kuitenkaan alkanut sängylle makoilemaan. Hän seisoi ikkunan vieressä ulos katsellen.
"Kuka tuo mies oli? Pitäisikö minun tuntea hänet?" nainen ihmetteli itsekseen.

- - -

Pian raskausaika oli ohitse ja synnytys käynnistyi.

Wylie oli salaa huolissaan miniästään, joka ei selvästikään voinut hyvin. Laura taas piti salassa muistiongelmansa.

Perheeseen syntyi jälleen kaksi poikaa, mutta tällä kertaa vain toinen oli sininen. Sininen poika sai nimekseen Sam ja hänen veljensä Oliver.

- - -

Laura alkoi pysytellä omissa oloissaan. Muu perhe ajatteli sen olevan vain jonkinlaista raskausmasennusta ja antoi naisen olla.

Nainen ihmetteli peilikuvaansa.
"Olenko... onko tuo... minä?" Laura puheli itsekseen.

Samana iltana Wylie nukkui pois. Miehen kuolema tuli kaikille täytenä yllätyksenä, mies oli ollut niin virkeä.

Di'Anan suru oli suunnaton. Hän ei tiennyt, kuinka tästä tulisi jatkaa.

- - -

Wylien kuolemasta kului nopeasti kuukausi ja hautajaiset pidettiin. Laura oli kokoajan enemmän ja enemmän omissa oloissaan ja Daniel alkoi hieman huolestua vaimostaan. Tämä kun vietti melkein kaiken aikansa kylpyhuoneessa.

Laura ei tiennyt enää mistään mitään. Häntä ahdisti ja hän purki sen ajelemalla hiuksensa pois.

"Kauhea päänsärky...",Laura mutisi ja alkoi itkeä.
"Mitä tämä on? Miksi minä..?" nainen sopersi. Makuuhuoneen ovi kävi.

"Laura? Mitä ihmettä olet tehnyt hiuksillesi?!" Daniel huudahti kauhuissaan.
"Kuka Laura?" nainen vastasi silmät päässä seisoen ja lisäsi:
"Ja kuka sinä olet?"

Pian sen jälkeen Laura alkoi huutamaan kauhuissaan ja pyörtyi.

- - -

Viikkoa myöhemmin:

"Kas, herra Supernova. Tulitte katsomaan vaimoanne?" hoitaja tervehti jo tutuksi tullutta miestä, joka vieraili sairaalassa päivittäin.
"Ketä muutakaan?" Daniel huokaisi vastaukseksi.

"Anteeksi, olin hieman tökerö",hoitaja pahoitteli ja lisäsi:
"Vaimonne on huoneessaan. Tohtori Banner on juuri katsomassa häntä."
"Kiitos",Daniel vastasi.

Daniel suuntasi kohti sairashuonetta, jossa hänen vaimonsa oli viettänyt jo viikon päivät.

"Mikä minua vaivaa? Milloin tämä kauhea päänsärky lakkaa?" Laura kyseli karhealla äänellä.
"Ikävä kyllä minä en tiedä vielä. Kokeissa ei ole ilmennyt mitään",tohtori vastasi pahoitellen.
"Eikö särky ole vieläkään helpottanut? Lääkkeistä huolimatta?" hän jatkoi.

"Ei... ei yhtään",nainen vastasi.

"Todella merkillinen tapaus. Kovat kivut, muistihäiriöt... ei, meidän täytyy tehdä vielä lisää kokeita",tohtori totesi. Tämä tapaus totisesti häiritsi häntä. Hän ei ollut nähnyt ennen vastaavaa.

"Päivää",Daniel tokaisi astuessaan sisään.
"Herra Supernova, tämäpä... yllätys!" tohtori Banner sutkautti. Danielia ei naurattanut.

"Oletteko saaneet mitään selville?" mies kysyi. Banner pudisti päätään.
"En ole ennen nähnyt vastaavaa",hän vastasi.

"Meidän täytyy tehdä lisää kokeita. Mutta jätän teidät nyt kahden",tohtori sanoi ja poistui huoneesta.

"Tunnemmeko me?" Laura kysyi ja pomppasi ylös sängystä.
"Rakas, et saisi nousta. Käy takaisin maaten",Daniel sanoi lempeästi ja yritti ohjata vaimonsa takaisin sänkyyn.

"EI! Minä en käy maaten, ennen kuin kerrot kuka olet ja miksi kutsut minua rakkaaksi?!" Laura huusi. Daniel oli juuri aukaisemassa suuta vastatakseen, kun Laura alkoi huutamaan tuskissaan. Nainen lysähti lattialle ja alkoi kouristelemaan.

"APUA! TÄÄLLÄ TARVITAAN APUA!" Daniel huusi minkä jaksoi. Hän katsoi kauhuissaan maassa kouristelevaa vaimoaan, jonka suusta tuli verta. Vähitellen kouristelut rauhottuivat.

Tohtori Banner ja hoitaja juoksivat minkä jaloistaan pääsivät kuultuaan avunhuutoja.

Tällä välin Lauran kouristukset olivat lakanneet, mutta suusta valui yhä verta, joka kertyi yhä suuremmaksi lammikoksi naisen viereen.

Hoitaja ohjasi Danielin aulaan odottamaan.

Daniel oli shokissa. Mikä Lauraa vaivasi?

Aika kului ja mies nukahti aulan sohvalle.

Mies heräsi tuntia myöhemmin kutsuihin:
"Herra Supernova! Herätkää!"

"Miten Laura voi?" Daniel kysyi ja haukotteli.
"Otan osaa, emme pystyneet pelastamaan häntä. Hän menehtyi ilmeisesti aivoverenvuotoon, jonka syytä emme vielä tiedä",hoitaja sanoi konemaisesti.

"Laura... on kuollut? Ei voi olla todellista",Daniel mutisi.
"Vielä kerran, otan todella osaa",hoitaja sanoi ja lisäsi:
"Hän oli vakavasti sairas."
"Onko tuollainen... periytyvää?" mies kysyi ja hoitaja pudisti päätään.
"Onko teillä lapsia?" hän kysyi.
"Neljä",Daniel vastasi ja tajusi, että nyt hän oli ihan yksin poikien kanssa. Tokihan Di'Ana oli apuna, mutta kuinka kauan? Nainen kun oli jo niin vanha.

- - -

EXTRA / LOPPUKEVENNYS (sillä sellaista tarvitaan nyt):

Suloinen Oliivi! <3

Nova ja Miro. Pojassa on paljon äitinsä näköä. :)

Kuvasta päätellen Laura sekosi ihan oikeastikin.

***

Hui kamala, oon ihan hirvee. Tapoin Wylien ja Lauran, miten voin kattoo enää ikinä peiliin?

No juu, aika huono vitsi. En oikeastaan tiedä, mistä inspiraatio Lauran sairauteen tuli. Sillä oli yks luonteenpiirre hajamielinen, mutta en aatellu aluks, et Laura kuolis.

Kysely:

1) Oliko hyvä, että varoitin alussa kaikkein herkimpiä lukijoita?
[En ollu aivan varma, että tarvitseeko, mutta varoitin sitten kuitenkin, ettei tule sitten mitään sanomista..]
2) Mitä mieltä olit lavastuksesta?
3) Tuleeko Daniel tulevaisuudessa tapaamaan ketään uutta naista?

Suuuuuuren suuri kiitos taas kommenteista etukäteen! 8) Olette ihania!