Whihhii! Ensimmäinen varsinainen osa viimein :---3 Tätä onkin jo odotettu?

Tätä osaa oli vähän hankala kirjoittaa, tai siis vaikea keksiä mitään järkevää kirjoitettavaa. Yritin kuitenkin parhaani.

Mutta jeps, ekan osan pariin:

 

"Papa, mikä tuo on?" huusin miehelle, joka oli kylvyssä.
"Niin mikä?" Papan ääni kuului vaimeana vessasta.
"Tuollainen... keltainen neljällä pyörällä kulkeva alus",vastasin ja katselin mietteliäänä tuota outoa alusta.

Papa tuli vessasta. Se vilkas ikkunasta ulos ja tokaisi:
"Koulubussi."
"Mikä se on?" jatkoin kyselyäni. Papa istui rauhallisesti sohvalle ja katseli minua hymyillen.
"Koulubussi käy hakemassa lapset kouluun",hän sanoi lopulta. Käännyin katsomaan Papaa ja esitin yhä uusia kysymyksiä:
"Liikkuuko se itsekseen? Mikä koulu on? Jäävätkö lapset sinne ikuisesti?"
Papa nauroi pitkään ja makeasti. Sitten hän selitti minulle, että bussia ajaa aikuinen sim. Ja, että kouluun mennään muutamaksi tunniksi opiskelemaan, jonka jälkeen bussi ajaa lapset takaisin koteihinsa.
"Minäkin haluan kouluun",kuiskasin ja käännyin katsomaan ikkunasta ulos. Bussi oli jo kadonnut näkyvistä.

Papa oli sitä mieltä, ettei minun ainakaan vielä kannattanut aloittaa koulua. Olinhan vasta tullut uudelle planeetalle oppimaan sen kulttuuria.
"Mutta kunhan olet sopeutunut tänne, en näe mitään syytä ettetkö voisi aloittaa koulussa käyntiä",Papa oli sanonut.

Niinpä minä aloin kysellä Papalta enemmän asioista, jotta oppisin Maan tavat. Halusin kouluun niin kovasti!

Papaa selvästi huvitti minun uteliaisuuteni ja kyltymätön tiedonjanoni. Hän sanoi, että jos jatkan tähän malliin, niin tiedän asioista enemmän kuin Papa itse.

Iltaisin hän kävi aina katsomassa, kun minä kömmin nukkumaan. Papa toivotti hyvät yöt ja sammutti valot mennessään.

 

Aikaa kului ja sain viimein aloittaa koulun! Se oli jännittävää, mutta onneksi kaikki olivat kivoja minulle. Jotkut kysyivät syytä ihon väriini, mutta opettaja sanoi siihen väliin minun olevan vain muualta. Selitys kelpasi luokkatovereilleni, eikä kukaan enää udellut piirteistäni.

Ensimmäisen koulupäivän jälkeen olin kauhean väsynyt. Ajattelin mennä lepäämään ja kävelin portaat alas kellariin.

Huomasin yöpöydälläni oudon rasian. Nostin sen käteeni ja aukaisin sen. Mikä kumma tämä oli?

Rasian sisällä oli nätti nukke!

Kuulin askeleet portaissa ja nostin katseeni nukesta portaita alas tulevaan Papaan. Mies hymyili ja kysyi:
"Pidätkö siitä?"

"Joo, se on aika kiva",vastasin ja katselin nukkea.
"Etkö tiedä mikä se on?" Papa kysyi hieman vakavampana. Pudistelin päätäni ja mies käveli luokseni. Hän otti rasian pöydältä.

"Katsos, täällä on tälläinen tikku, mitä pitää pyörittää",Papa alkoi selittämään ja näytti samalla. Kun Papa päästi irti tikusta, se alkoi pyöriä takaisin päin. Samalla nukkekin alkoi pyöriä ja rasiasta kuului musiikkia.

Katsoin kummastuneena nukkea, joka pyöri paikallaan musiikin tahdissa.
"Se on soittorasia",Papa selvensi ja hymyili taas. Soittorasiasta kuuluva musiikki oli niin kaunista.
"Se on ihana!" kiljaisin lopulta.

Aloin itkeä onnesta. Lahja oli ihana!
"Kiitos!" sanoin ja halasin Papaa. Papa vastasi halaukseen hämmentyneenä. Ilmeisesti voimakas reaktioni oli saanut hänet hämilleen.

Papa poistui kellarista ja minä istuin sängylleni kuuntelemaan soittorasian sointuja. Lopulta rasiasta loppui veto ja musiikki lakkasi. Olin vähän surullinen musiikin loputtua, mutta senhän saisi soimaan kun siltä tuntui?

Nousin myös yläkertaan, missä Papa laittoi iltapalaa.
"Maistuisiko vohvelit?" hän kysyi. Nyökkäsin innoissani ja istuin tiskin äärelle. Papa antoi ensin minulle lautasellisen vohveleita ja tuli sitten itsekin oman lautasellisensa kanssa tiskin äärelle.
"Tuliko sinulle tehtäviä? Tehdään ne yhdessä iltapalan jälkeen ja sitten mennään nukkumaan",mies sanoi.
"Joo",vastasin ja haarukoin vohveleita suuhuni. Ne olivat tosi maukkaita!

Elämäni vaikutti siis kaikin puolin täydelliseltä. Mutta kolikollakin on kääntöpuolensa...

Papalla nimittäin oli vaikea ongelma. Ongelma, joka kuulemma oli aika yleinen tällä planeetalla.

Polskipiste oli Papan vakiopaikka. Se sijaitsi Twinbrook'in keskustassa.

Toisinaan Papa ei malttanut odottaa illan pimenemistä. Ryyppyputki saattoi aueta jo aamupäivän puolella, sillä aikaa kun olin koulussa.

Papa oli alkoholisti. Ne vähätkin rahat, mitä meillä oli, menivät usein kaljaan...

...tai erilaisiin ruokiin, joita baareista pystyi ostamaan.

Tuoppi toisensa perään tyhjeni päivän mittaan.

Jo iltapäivällä Papa alkoi jo olla melkoisessa tuiskeessa.

"Pitäisiköhän sinun jo alkaa mennä kotiin?" baarimikko kysyi. Papa vastasi tilaamalla uuden tuopin. En ymmärrä, miksi se baarimikko yleensä vielä tarjoili Papalle?

"Tämä on sitten viimeinen",baarimikko ilmoitti.
"Jho... jho on kumma khun ei makshavaa ashiakashta palvella",Papa sammalsi vihaisena ja kumosi jälleen yhden tuopin kurkustaan alas.

"Pishtäsh vielä ykshi",mies pyysi.

"No jo on pershkele",Papa kirosi. Hänet oli jälleen heitetty ulos baarista. Tätä tapahtui varsin usein.

Usein olin iltapalalla, kun Papa tuli horjuen kotiin. Hän katsoi minua heti ovella vihaisena.

Hän huusi minulle. Huusi ja haukkui minua riippakiveksi. Väkivaltainen hän ei kuitenkaan koskaan ollut, hän vain uhosi.

Se tuntui silti pahalta. Olin pieni lapsi, joka kaipasi rakkautta ja ymmärrystä. Huutaminen ja haukkuminen vetivät minut täysin kuoreeni.

Silloin aina pakenin kellariin.

Istuin sängylläni itkien ja kuuntelin soittorasiaa. Sen sointi sai minut taas rauhalliseksi.

Vähän myöhemmin uskaltauduin yläkertaan. Papa oli mennyt nukkumaan ja kävin vilkaisemassa häntä. Usein jouduin kääntämään hänet kylkiasentoon, ettei hän tukehtuisi oksennukseensa. Se oli kauhean vaikeaa, kun Papa oli niin painava, ja minä niin pieni ja heikko.

 

Viikonloppuisin kävimme Papan kanssa kaatopaikalla etsimässä romua, jota voisimme myydä.

Se oli oikeastaan aika jännittävää. Jaksoin aina ihmetellä kaikkia niitä hienoja tavaroita, joita simit heittivät pois.

"Saisikohan tästä jotain?" kuulin Papan kysyvän. Käännyin katsomaan mitä Papa oli löytänyt.
"En tiedä",vastasin ja käännyin taas jatkamaan omia tutkimuksiani.

Lopulta löysin vielä käyttökelpoisia rattaita, joista saimme ne myytyämme parikymppiä.

Kaatopaikalla saattoi nähdä myös outoja lintuja.

Joskus kävimme yhdessä kalastamassa. Papa tykkäsi kalastaa paljon ja meidän talon lähellä oli pieni lampi, josta saattoi hyvällä tuurilla saada kalaa.

Alkoholismista huolimatta pidin Papasta kovasti ja tiesin, että hän piti myös minusta. Ei kai hän muuten jaksaisi pitää minusta huolta?

Elämäni ei ehkä ollut täydellistä, mutta olin kuitenkin onnellinen.

---

Sellaista tällä kertaa. Minulla olisi jo valmiina kuvia seuraavaa osaa varten, mutten tiedä milloin ehdin kirjoittaa niistä osan. Oon nimittäin nyt taas vähän kipeänä ja ensi viikolla on koulussa ihan liian pitkiä päiviä (tyyliin 8-16)

Toivon sitten kovasti, että kun kommentoitte, niin mainitsette mahdollisista kirjoitusvirheistä. Yritän sitten korjata ja parhaani mukaan ottaa opiksi! :D

Muutama kysymys taas loppuun:

1) Mitä pidit osan kerronnasta?
2) Mitä pidit otsikkokuvasta?
3) Millaiselta henkilöltä Papa nyt vaikuttaa, kun selvisi miehen olevan alkoholisti? Muuttiko se käsityksiäsi hänestä?

 

Kiitos vastauksista ja kommenteista!