Juu apua, ei mitään havaintoo, että mitä tähän alkuun nyt sitten kirjoittaisi. :D

Varmaan ainakin, että tervetuloa! :DD Toivokaamme parempaa onnea tämän suvun kanssa. Osat eivät tule olemaan yhtä pitkiä, kuin Mastoloilla.

Pari ensimmäistä osaa on kantaäitimme näkökulmasta, myöhemmin siirryn hän-kerrontaan.
Lisäksi haluaisin pahoitella kamalia lavastuksia, en osaaa :D

***

En muista kotiplaneetastani mitään. Olin niin pieni, kun pakenimme isosiskoni ja kahden hänen ystävänsä kanssa sieltä.
Vanhempia minulla ei ole - he kuolivat kun kotikaupunkiani pommitettiin. En edes muista, miltä he näyttivät. En saanut koskaan tuntea heitä.

Seilasimme avaruudessa vuoden päivät, vailla kunnollista päämäärää. Matkaan oli lähdetty tarkoituksena löytää uusi kotiplaneetta, mutta sellaista oli vaikea löytää.
Sinä päivänä kuitenkin onnemme alkoi kääntyä; rauhallinen planeetta oli löytynyt.

Kolmikko oli täynnä toivoa, kun he kävelivät aluksemme käytävillä kohti ohjaamoa.

Ohjaamossa sisareni Sandrea ohjelmoi aluksemme ohjaukseen planeetan koordinaatit.
"Oletko varma, että se planeetta on juuri sopiva?",Ay'Mel kysyi.
"Olen. Siellä on asutusta, mutta väestön pitäisi olla rauhallista, joten saamme olla rauhassa",Sandrea vastasi keskittyneenä työhönsä.

He istuivat alas ja katsoivat, että aluksen ohjaus valitsi syötetyt koordinaatit. Alus kääntyi hieman oikealle ja lähti sitten vauhdilla kulkemaan eteenpäin.
"Jo oli aikakin, että pääsemme pois avaruudesta",totesi Kae hymyillen.

Hiljaisuus laskeutui heidän keskuutensa, kun kaikki kolme katselivat ääneti ohi lipuvaa avaruutta.

Ohjaamon ovi kävi, kun minä juoksin sisään.
"Sandrea! Arvaa mitä!" hihkaisin rikkoen hiljaisuuden. Katsoin kun siskoni nousi tuoliltaan ja käveli luokseni vakavana.

"Di'Ana, minähän olen sanonut sen monet kerrat, ettei sinulla ole mitään asiaa ohjaamoon",hän sanoi moittien.
"Mutta...",aloitin, mutta Sandrea keskeytti:
"Menehän nyt jatkamaan leikkejäsi. Meillä on vielä töitä."

"Työ, työ, työ ja aina vain työ! Olen kyllästynyt tuohon samaan selitykseen!" kivahdin. Sandrea säikähti hieman reaktiotani, mutta sanoi pian:
"Ymmärrät, kun olet vanhempi."

En jaksanut enää kuunnella. Käännyin ja lähdin juoksemaan ohjaamosta.
"Di'Ana! Koita ymmärtää!" siskoni huusi perääni.

"Sandrea! Meillä on ongelma!" Ay'Mel huudahti ja sai Sandrean täyden huomion.
"Mikä ongelma?!" Sandrea hätääntyi ja näki lähestyvän meteoriitin. Alus heilahti, kun meteoriitti osui siihen. Varoitussireeni alkoi soida.

"Mikä tuo oli?" ihmettelin. Alus oli heilahtanut voimakkaasti ja olin menettää tasapainoni. Nyt punainen valo alkoi vilkkua ja kova sireenin ääni täytti käytävät. Peitin korvani käsilläni ja otin askeleen taaksepäin. En halunnut olla yksin!

"Millaiset vauriot ovat?" Sandrea kysyi Kaelta.
"Erittäin vakavat; alus kyllä jatkaa matkaansa valitulle planeetalle, mutta ohjausjärjestelmässä on paha vaurio. Laskeutumisesta tulee sotkuinen",nainen vastasi huolestuneena.

"Kae, tarkista polttoaineen määrä",Sandrea sanoi ja istui alas.
"Ay'Mel, tarkista sinä moottorien kunto",nainen jatkoi. Kae alkoi näppäillä näyttöä ja näytti huolestuneelta.
"Meteoriitti on repinyt polttoainesäiliötä",hän ilmoitti saaden Sandrean kiroamaan.

"Planeetta näkyy jo! Syöksymme sitä kohti!" nainen kirkaisi ja nousi seisomaan.
"Suojautukaa! Missä Di'Ana on?!" sisareni huusi kauhuissaan. Planeetta suureni ja suureni, kun alus lähestyi sitä suurella vauhdilla keula edellä.

"Kaikki pois ohjaamosta! Täällä ei ole terveellistä olla, kun törmäämme!" Sandrea huusi. Kaikki kolme lähtivät juoksemaan ovelle, mutta liian myöhään. Alus tömähti maahan suurella voimalla.

Kae oli kuollut...

...Ay'Mel oli myös menehtynyt...

...Ja myös sisareni. Kaikki kolme olivat kuolleet törmäyksessä.

Kuinka minä jäin henkiin? Oliko syy siinä, etten ollut ohjaamossa? Siinä tapauksessa, Sandrea oli pelastanut henkeni kun oli käskenyt minut pois sieltä.

Etsin uloskäyntiä. Se oli vaikeaa, koska aluksen käytävät olivat romahtaneet tai olivat täynnä rojua. Lopulta kuitenkin pääsin ulos.

Katselin ympärilleni hämmentyneenä. Mikä planeetta tämä oli? Kaikkialla oli outoa usvaa. Alus oli pudonnut ilmeisesti jollekin suoalueelle, maasto oli erittäin vetistä.

Silta. Täällä oli siis sivilisaatiota. Toivottavasti he olisivat ystävällisiä.

Katsoin surullisena tähtitaivasta. Tuolla jossain kaukana, oli kotiplaneettani Edenia. Tuntui omituiselta katsella avaruuden suuntaan. En tulisi enää koskaan menemään sinne.

"Hoi! Tyttö!" kuulin jonkun huutavan. Säpsähdin ja käänsin katseeni. Joku mies oli vastarannalla kalastamassa!

Katsoin, kuinka mies jätti onkensa rannalle ja juoksi sillalle. Hän ylitti sillan ja jatkoi juosten luokseni.

"Mitä ihmettä sinä oikein teet täällä suolla? Missä vanhempasi ovat?" mies kysyi. Tämän planeetan kieli muistutti kovasti Edenian kieltä, joten ymmärsin ainakin osittain miehen puhetta.
"Ei minulla ole vanhempia",vastasin miehelle.

"Ei vanhempia? Oletko orpo? Kuinka olet tänne päätynyt?" mies kyseli ja katseli minua.
"Mistä sinä oikein olet? Ihosi... hiuksesi... silmäsi... eivät ole tältä planeetalta",hän jatkoi.
Selitin miehelle parhaani mukaan tilanteeni. Kuinka kotiplaneettani oli sodassa, pitkän avaruusmatkan ja sen tuhoisan lopun.
"Voi sinua",mies sanoi liikuttuneena ja pyyhki kyyneleitä silmistään.
"Haluaisitko tulla minun luokseni? Asun yksin täällä suolla ja olen usein kovin yksinäinen. Seura ei olisi pahitteeksi",hän lisäsi.

Nyökkäsin ujosti ja mies halasi minua.
"Mikäs sinun nimesi oikein on?" hän kysyi.
"Di'Ana",vastasin ja katsoin miehen silmiin. Ne näyttivät minusta omituisilta, mutta tällä planeetalla ne olivat varmasti ihan tavalliset.
"Voit kutsua minua Papaksi",mies ilmoitti ja tarttui käteeni. Hän ohjasi minut kotiinsa.

"Vaatteet näyttävät sopivan",Papa sanoi. Hän oli antanut minulle uusia vaatteita, koska vanhani olivat niin repaleiset.
"Nämä ovat hassut",sanoin ja katselin ihmeissäni päälläni olevaa paitaa. Papa nauroi ja pyysi minua mukaansa.

Hän vei minut kellariin.
"Olen pahoillani, mutta minulla ei ole antaa sinulle muuta makuupaikkaa",Papa pahoitteli. Ruosteinen sänky kitisi ja natisi, kun nousi sille. Olin kuitenkin niin väsynyt, että mikä tahansa lepopaikka kelpasi nyt.

"Hyvää yötä, pikkuinen. Lepää nyt",Papa sanoi ja nousi yläkertaan sammuttaen valot mennessään. Nukahdin heti.

***

Se oli siinä. :P Jos vielä loppuun pieni kysely:

1) Mitä mieltä olit osasta?
2) Mitä mieltä olet Di'Anasta, suvun kantaäidistä?
3) Mitä mieltä olit lavastuksista?
4) Entä kerronnasta?

Kiitän kommenteista jo etukäteen! :)