02 - Tippa liikaa - LC Supernova

Huh huh, ette tainneet odottaa seuraavaa osaa jo nyt ;) Hehe, mulla on kuvia ihan kivasti valmiina odottelemassa kirjoittamista, joten vähennän nyt sitä jonoa sitten yhdellä osalla. :DD

Pitemmittä puheitta, olkaa hyvä:

Vuodet ovat kuluneet kuin siivillä...

Papa oli taas vaihteeksi viettämässä iltaa Polskipisteessä.

Tai enemmänkin iltapäivää, kuten ikkunasta ulos katsottuamme voimme todeta.

Tuoppi toisensa jälkeen katosi Papan kurkusta alas, kunnes lopulta mies passitettiin kotiin. Tällä kertaa Papa kyllä lähti aika vapaaehtoisesti.

Se sammu tällä kertaa sohvalle, eikä mun tarvii alkaa käännellä sitä. Mua kuitenkin etoi aika pahasti, Papa nimittäin hais tosi voimakkaasti.

"Etkö sä ikinä opi?" moitin. Sain vastaukseksi vain murahduksen. Annoin Papan jäädä sohvalle nukkumaan päätään selväksi ja palasin itse takaisin kellariin.

Kävin edelleen koulussa, tosin nyt yläastetta. Siellä oli hieman haastavampaa, mutta minä en ole koskaan haasteita pelännyt!

Koulun jälkeen minulla oli opintopiiri, jonka vuoksi koulupäiväni venyi tavallista pidemmäksi.

Joten ilta oli jo pimennyt, kun tulin kotiin. Huhuilin Papaa, mutta sitä ei näkyny.

Katsoin joka huoneen läpi, mutta Papaa ei näkyny. Se oli sitten taas ryyppäämässä.

Yritin soittaa sille, mut se ei vastannu. Annoin asian sitten olla, Papa oli aikuinen mies. Kyllä se oli ennenkin kotiin osannut.

Se varmasti taas otti monta tuopillista...

Eikä baarimikko tuntunu ees välittävän asiasta. Papa kun oli usein ainut maksava asiakas.

On mysteeri, että montako lasia Papa sinä iltana joi...

Ja vielä suurempi mysteeri oli, että kuinka se ei päätynytkään kotiin nukkumaan.

Joten aamulla sain lukea sanomalehdestä shokkiuutisen:
"Varttunut mies löytyi rautatien läheltä kuolleena. Poliisi ei epäile tapahtumiin liittyvän rikosta.
Mies tunnistettu Pablo Martinez'iksi, joka on tunnettu paremmin nimellä Papa. Poliisi tutkii kuolemaa edeltäneen illan tapahtumia."

Papa oli kuollut? Ei, ei se voinut olla mahdollista.

Juoksin kaikki huoneet läpi, mutten löytänyt Papaa. Se ei ollu selvinny kotiin viime yönä. Purskahdin itkuun.

Hain Papan antaman soittorasian kellarista ja vedin sen. Kuuntelin sen sointuja yhä itkien. Papan kasvot kummittelivat mielessäni, eikä tuska tuntunut mitenkään helpottuvan.

Lopulta sain itseni kuitenkin rauhoittumaan. Soittorasia lakkasi soimasta, mutta jäin seisomaan paikalleni silmät suljettuina.

En ollut käynyt koulussa pariin viikkoon. Lopulta sain kuitenkin itseni kammettua kotoa pois. Tuntui oikeastaan hyvältä olla muualla kuin kotona, jossa kaikki muistutti Papasta.

Jäin koulun jälkeen keinuun istuskelemaan. Nyt en sitten uskaltanut enää palata kotiin...

Näin penkillä luokkalaiseni lukemassa. Nousin keinusta ja lähestyin varovasti Tomasia.

"Vieläks oot tääl?" Tomas kysyi hieman huvittuneena.
"Oothan itekin, turhaan siinä virnuilet",vastasin kylmästi. Pojan hymy hyytyi.
"Miks olit nii kauan poissa?"se kysyi sitten.

En vastannu sille. Paikalle tuli muitakin meidän koulusta. Liukumäellä oli rinnakkaisluokkalainen Pekka, joka kuulemma oli ihastunu muhun. Se kattoki mua kyllä aika tiiviisti.

"Hei, miks et vastannu mun kysymykseen?" Tomasin ääni herätti mut mun ajatuksista.
"No kun Papa kuoli... ja mun piti vähän miettiä asioita",vastasin huokaisten.
"Mitä sä sen juopon perään itket?" poika kysyi ja sai mut raivostumaan.
"Millä oikeudella sä halvennat Papan muistoa? Okei, sillä oli ongelmia alkoholin kanssa, mut se ei tee siitä yhtää vähempiarvoista ku sä, tollane rikas lellipentu!" kivahdin ja nousin seisomaan.

En halunnu kuunnella enää sekuntiakaan Tomasia. Se oli sika, olin aina ollu sitä mieltä. Just sellanen rikkaan perheen kuopus, jolle on kaikki työnnetty eteen pyytämättäkin.

Tomas nousi ja juoksi mut kiinni.
"Hei, älä ala ragee!" se sanoi ja naurahti. Mua ärsytti suunnattomasti ja mä vastasin:
"Sä et voi oikeesti käsittää, et millasta ei-täydellinen elämä on!"

"No en voikaan. Sori. En aina aattele mitä sanon",Tomas vastas ja väläytti hurmaavimman hymynsä. Sit se lisäs:
"Voitasko mennä jonnekin vähän syrjemmäs puhumaan? Haluisin puhua sulle kahden ilman, että joku tuijottaa."

Kävelin Tomasin kanssa koulun vieressä olevan kentän pukuhuoneiden eteen. Tomas astui heti vähän lähemmäs mua ja ilmoitti, et se tykkää musta.

Se kehu mua kauniiks ja vahvaks persoonaks. Olin kieltämättä tosi otettu.
"Tulisitko sä mun kanssa tanssijaisiin?" Tomas kysyi. Vastasin pojalle myöntävästi.